Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Kulttuurikasarmi on nyt valmis Kymen Sipti Sipti Environment Sipti Infra Sipti Oy teksti VESA TOMPURI kuva MARGIT LINDHOLM 24 Siptisti Kun Kampin keskus keväällä 2006 valmistui, Helsingin vanha linja-autoasema kävi tarpeettomaksi. Uutta kestävää käyttöä piti odottaa 17 vuotta, kunnes ravintolatoimintaa sekä elokuva- ja musiikkiesityksiä yhdistävä Kulttuurikasarmi avasi ovensa yleisölle. Sipti oli keskeisellä tavalla mukana Kulttuurikasarmi-hankkeessa alusta alkaen. Rakennukseen suunniteltiin uusia maanalaisia tiloja, mikä loi tarvetta vaativille pohjavahvistusratkaisuille. Esimerkiksi vanhojen perustusten vakaus oli varmistettava suihkuinjektoinnin avulla. Lisäksi oli estettävä koko suojellun vanhan rakennuksen painuminen, mihin tarvittiin porapaalutusta. Julkisivun sivusiirtymien torjumiseen puolestaan ideoitiin ulokkeina toimivien teräskehien, vetopaalujen ja rakennuksen sisälle valettujen holvien muodostama kuormansiirtorakenne. Kun vielä louhintojakin tarvittiin, kokonaisuudessa oli käyttöä lähes kaikille Siptin suunnittelu- ja valvontapalvelujen osa-alueille. Joulukuun alussa siptiläiset kokoontuivat viettämään pikkujoulujuhlaansa tähän hienoon, pieteetillä uutta elämäänsä varten muunneltuun rakennukseen.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=