Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Kuljetusringin tontti on geoteknisesti vaativa Helsingin Tattarisuolle valmistuva, kierrätyslogistiikkaan erikoistuneen Kuljetusrinki Oy:n hallirakennus on geoteknisesti vaativa kohde. Hallin pohja paalutettiin, ja myös kuivatukseen oli kiinnitettävä erityistä huomiota. Tiiviisti rakennetussa Helsingissä on yhä vaikeampi pohjarakentamisen kannalta helppoja tontteja. Useimmiten tontin valintaan vaikuttavat ensisijaisesti muut seikat kuin pohjarakentamisen helppous. Kun rakennuttajana on logistiikkaan keskittyvä yritys, kuten Kuljetusrinki Oy, on selvää, että logistinen sijainti on määräävä. Ja koska yrityksen erikoisalaa on kierrätyslogistiikka, teollisuusalueena tunnettu Tattarisuo on otollinen kaupunginosa harjoittaa liiketoimintaa. Tattarisuo on toisaalta geoteknisesti vaativaa aluetta: maaperä on monin paikoin heikosti kantavaa, ja geologisiin kerrostumiin sekoittuu muualta tuotua täyttömaata. Kytkintien varrella sijaitseva Kuljetusrinki Oy:n tontti ei ole tästä poikkeus. ”Vaikka tontilla on myös täyttömaata, suunnitelmien mukainen teräsbetonilyöntipaalutus saatiin onnistumaan ilman paalurikkoja”, kertoo Siptin geotekninen asiantuntija Juha Häkkänen. teksti VESA TOMPURI kuva KULJETUSRINKI Tontin maaperän alhainen kantavuus johti siihen, että hallirakennuksen teräsrungon kehärakenneosien nostoalusta oli ”lainattava” hieman paremmin kantavan naapuritontin puolelta. Kun tähän toimenpiteeseen oli lupa, voitiin välttää vain nostojen takia tarvittavat paalutukset Kuljetusringin tontilla. Siptin toimeksiantoon sisältyi rakennesuunnittelun kokonaisvastuun lisäksi myös teräsbetonisten paalulaattojen ja muiden paikallavalurakenteiden sekä teräksisen robottilinjaston pedin suunnittelu. Kohteen vastaavana rakennesuunnittelijana toimivan Terhi Kuuselan mukaan huomionarvoisena seikkana oli eri osien, kuten vaa’an ja robottilinjaston sekä hallitoimittajan ja betonisten legorakenteiden yhteensovitus. Pohjavahvistuksen ja rungon suunnittelun lisäksi kohteessa oli otettava huomioon orsiveden esiintyminen ja sen pinnan korkea sijainti. Koska orsiveden pinta sijaiti alle metrin syvyydellä maanpinnasta, rakennuksen pohja ja rakennusta ympäröivä piha-alue oli salaojitettava kunnolla. Samasta syystä rakennuksen pohjalaatta oli varustettava kapillaarikatkolla. Sipti Oy 7 Siptisti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=