08.12.2020

Hyvä vuosi koronasta huolimatta


Siptin asiakaslehti 2020

Kuluvan vuoden kevät oli monelle toimialalle ja monen suomalaisen yksityiselämässä
vaikea, eikä korona näytä hellittävän vieläkään. Rakennusala on kuitenkin
toistaiseksi selvinnyt vitsauksesta suhteellisen vähällä. Suunnittelutyön näkökulmasta koronan
suurin vaikutus on ollut se, että yhä suurempi osa työstä on siirtynyt etänä hoidettavaksi
– niin myös Siptissä.
Olemme antaneet jokaisen määritellä itselleen parhaiten sopivan tavan
tehdä työnsä. Variaatioita on riittänyt kokonaan etään siirtymisestä edelleen
jatkuvaan kokoaikaiseen työskentelyyn toimistossa. Kun nämä valinnat ovat
sopivasti vaihdelleet, meidän on ollut helppo järjestää työt toimistolla niin,
että turvavälit säilyvät yhteisöllisyydestä tinkimättä.
Yhtiömme täyttää huhtikuussa 2021 kymmenen vuotta. Nyt voi todeta,
että alusta asti luotu yrityskulttuuri ja toimiston hyvä henki kantaa korona-aikanakin.
Sekin on nähtävissä, että korona-aikana yleistynyt etäkokoustaminen
mitä ilmeisimmin jää pysyväksi työskentelytavaksi. Olemme saaneet
tästä nykytekniikan mahdollistamasta tavasta hyviä kokemuksia, ja nykytilanteessa
käytännössä kaikki kokoukset tapahtuvat Teams- tai jonkin vastaavan
sovelluksen kautta.
Tyytyväisenä voin todeta, että myös yhtiömme tuloskehitys on jatkunut
hyvänä. Heinäkuussa päättynyt tilikausi oli jokaisella Sipti-yhtiöllä hyvä. Tuleva
kehitys on luonnollisesti paljolti riippuvainen rakennusalan suhdannekehityksestä.
Toisaalta siinäkin tapauksessa, että uusien aloitusten määrässä on
vaihtelua, sen vaikutusta tilauskantaamme laimentaa se, että olemme mukana
useissa pitkäkestoisissa kiinteistökehityshankkeissa.
Ja vaikka työkanta on nytkin, syksyllä 2020, erinomainen, vapaa-ajan määrä
on hienokseltaan kasvanut. Se selittyy paljolti matkustamisen vähenemisellä.
Omalla kohdallani olen voinut vapaa-ajan määrän tästä syystä hienokseltaan
kasvettua käyttää hieman enemmän aikaa harrastuksiin. Moni niistä
liittyy luontoon ja myös lemmikkeihin. Ratsastus on yksi vapaa-ajan aktiviteeteistani.
Siinä, kuten töissäkin, tarvitaan kohtuullista kuntoa. Huippu-urheilijan
fysiikka ei sentään ole vaatimuksena. Omaa fysiikkaani testasin taannoin
UKK-testillä, jossa on käveltävä 20 minuutin ajan mahdollisimman ripeästi.
Tulos ei ollut aivan kehno, mutta on myönnettävä, että useimmat nuoremmat
siptiläiset pärjäsivät paremmin.

Kuluvasta vuodesta kiittäen!
Teemu Rahikainen
toimitusjohtaja

https://www.e-julkaisu.fi/sipti/asiakaslehti/2021/mobile.html#pid=1