Sipti Asiakaslehti 2022

Pilaantuneiksi todetuissa kohteissa puhdistustöiden valtamenetelmänä on ollut hänen mukaansa pitkäänmassanvaihto, jossa pilaantuneet massat poistetaan kohteesta ja toimitetaan muualle, yleensä kaatopaikalle jatkokäsiteltäväksi. ”Viime aikoina erilaiset in situ -puhdistusmenetelmät ovat lisääntyneet. Esimerkiksi polttoaineiden pilaamaa maaperää voi menestyksellisesti puhdistaa pumppaamalla maaperän huokosissa olevaa haihtuvia haitta-ainekomponentteja sisältävää kaasua pois, jolloin haitta-aineiden pitoisuudet maaperässä pienenevät”, hän lisää. Koivusen kuvaamalla tavalla voidaan saavuttaa useissa tapauksissa myös huomattavia kustannussäästöjä, kun pilaantuneiden massojen kaivujen ja kuljetusten tarve vähenevät sekä kaatopaikkasijoitettavien massojen määrät ja niihin liittyvät maa-ainesjätteiden vastaanottomaksut pienenevät. Lisäksi in situ -menetelmiä käytettäessä maaperän kunnostaminen on usein ympäristöllisesti kestävämpää ja yleensä myös luonnonvaroja säästyy, kun massojen kaatopaikkasijoitus ja korvaavien neitseellisten maa-ainesten tarve vähenevät. Geotekniikan ja ympäristön liitto Siptin vahvuus on ollut yrityksen perustamisesta lähtien monialaisuus – avainhenkilöiden vankan kokemuksen ohella. Uudellamaalla toimivaksi osoittautunut strategia on sittemmin omaksuttu ohjenuoraksi Kymenlaaksossa ja nyt myös Pohjois-Savossa. ”Asiakkaista suurin osa on Kuopion seudulla, mutta olemme toteuttaneet projekteja myös muualla Suomessa Lounais-Suomesta Kaakkois-Suomeen ja myös pohjoisessa”, kertoo geotekniikkaan Sipti Oy:n Kuopion toimipisteessä erikoistunut projektipäällikkö Mika Rantala. Hän aloitti toimistoa vetävän Marko Haataisen ja projekti-insinööri Jaakko Isokankaan tavoin Sipti Oy:n Kuopion toimipisteen palveluksessa kuluvan vuoden kesäkuussa. Tiimin jäsenet tuntevat toisensa pitkältä ajalta, joten yhteinen työnteko ja -jako on ollut helppo omaksua. ”Panostamme myös uusiin suunnittelun työkaluihin, kuten tietomallinnukseen. Sen hallinta on nykyään erittäin tärkeäämyös geoteknisessä suunnittelussa”, Isokangas korostaa. Useissa kohteissa, joita nuorella toimistolla on jo tähän mennessä kertyneenä sievoinen määrä, geotekniseen suunnittelutoimeksiantoon sisältyy myös ympäristötekniikkaa. Tällöin Siptin eri yksiköille on luontevaa tehdä tiivistä yhteistyötä keskenään, mikä hyödyttäämyös asiakkaita, koska nämä näin saavat tarvitsemansa palvelut suurempina kokonaisuuksina. Asiakaskunta koostuu muun muassa suurista ja keskisuurista rakennusliikkeistä ja teollisuusyrityksistä sekä alueen kunnista. Syksyyn 2021 mennessä Sipti Oy:n Kuopion toimipiste onnistui kasvattamaan projektiensa määrän moninkertaiseksi ensimmäisiin kuukausiin verrattuna. Niiden joukossa on myös Kuopion keskustan kohteita, joiden yhteydessä on tavallista, että uudet perustukset ulotetaan aivan viereisten talojen viereen tai jopa alapuolelle. Yksi esimerkki tällaisista kohteista on syksyllä käynnistynyt asuinkerrostaloprojekti kuopiolaisten hyvin tunteman Rupla-työväentalon tontilla. ”Tällaisessa kohteessa on tärkeää tuntea rakennusten historiaa. Myös se, että on hyvä käsitys Kuopion ja sen lähiympäristön geologiasta, on tärkeää suunnittelutyössä”, Marko Haatainen pohtii. Sipti Oy:n Kuopion toimipisteen geo- ja ympäristöpalvelut • geosuunnittelu • maa- ja pohjarakennesuunnittelu • pohjatutkimukset • hulevesisuunnittelu • maaperän ja pohjaveden pilaantu- neisuustutkimukset, riskinarvioinnit, kunnostussuunnittelu ja kunnostus- töiden laadunvalvonta • ympäristötutkimukset ja -tarkkailut (pinta- ja pohjavesi, jätevesi, huokoskaasu, sedimentti) • ympäristö-, vesi- ja maa-aineslupahakemukset • ympäristövaikutusten arviointimenettelyt (YVA) • Due Diligence -selvitykset (EDD, TDD) • rakennus- ja purkujätteiden hyötykäyttöselvitykset • jätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa Sipti Oy on mukana Savilahden alueen suunnittelussa Kuopion Opiskelijaasunnot Oy:n kohteessa. 11 sipti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=