Sipti Asiakaslehti 2022

Kansallisteatteri tähtää tulevaisuuteen vanhaa kunnioittaen Kansallisteatteri on toiminut suomalaisen teatteritaiteen päänäyttämönä perustamisestaan, vuodesta 1872 lähtien. Nykyisessä rakennuksessaan teatteri on toiminut vuodesta 1902, ja tällä vuosituhannella tämä arkkitehti Onni Tarjanteen rakennustaiteellinen merkkiteos on ollut mittavien peruskorjausten jamodernisointien kohteena. Vuosituhannen alussa työt kohdistuivat Suureen näyttämöön, ja nyt ovat meneillään 1950-luvulla valmistuneen Pienen näyttämön sekä Suuren ja Pienen näyttämön väliosan peruskorjaukset. Alkuperäisen suunnitelman mukaan projektin yhteydessä tuli saada 3000 neliömetriä lisätilaa, mikä olisi ollut mahdollista purkamalla Museoviraston luvalla 1930-luvun väliosa ja rakentamalla siihen kohtaan kokonaan uusi osa. Tästä ratkaisusta jouduttiin kuitenkaan luopumaan lupamenettelyä koskevan valituksen takia. Samasta syystä projektin aikataulua oli pakko korjata, kun työmaa oli pysähdyksissä 13 kuukauden ajan. ”Kyllä se kieltämättä aiheutti mielipahaa, kun emme päässeet toteuttamaan unelmaamme aivan toivotulla tavalla. Jamaksoihan viivästyminen aika paljon euroja. Lopputulos tulee kyllä olemaan upea näinkin”, kertoo Kansallisteatterin pääjohtaja MikaMyllyaho. Hän on erityisen tyytyväinen projektiorganisaation työhön ja siihen, että vaikeassa tilanteessa löytyi luovia ratkaisuja päästä eteenpäin. Teatterin tekemisen näkökulmasta hän pitää oleellisena, että tulevaan esitystoimintaan tarvittava uusin tekniikka saadaan joka tapauksessa käyttöön, vaikkakin hieman erilaisella tilaratkaisulla kuin oli alun perin suunniteltu. ”Tämä oli tärkeä lähtökohta koko hankkeelle ja juontaa juurensa siihen, kun opetusministeriö pyysi meiltä vuonna 2012 suunnitelmaa tulevaisuuden teatterista.” Samalla kun teatteri uusine esitystekniikoineen tähtää tulevaisuuteen, se palauttaa osan tiloista alkuperäiseen käyttöön. Kun projekti on valmis, teatterin asiakkaat saavat nauttia taukokahvinsa ja -virvokkeensa 1950-luvun tyyliin palautetussa Pienen näyttämön kahvilassa – samassa, jossa aikanaan keskusteltiin tuolloinmoderneista, myöhemmän nobelistin Samuel Beckettin uutuusnäytelmistä. turat molemmin puolin vanhaa anturaa puolestaan puristetaan kiinni vanhaan anturaan sen läpi vaakasuunnassa porattavien jänneterästankojen avulla. Näin uudet ja vanhat perustukset saadaan toimimaan rakenteellisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. ”Perustusrakenteet ovat järeitä, mutta samalla on otettava huomioon rakennuksen arvokkuus ja monumentaalisuus. Se merkitsee sitä, että työt on tehtävä varoen, suorastaan hellävaraisesti. Tämä pätee erityisesti paalutustöihin, joiden yhteydessä vanhat, osin lahonneet puupaalut korvataan teräspaaluilla”, toteaa kohteen pohjarakennussuunnittelusta vastaava Teemu Rahikainen Sipti Oy:stä. Samaan aikaan työt Pienen näyttämön sisäpuolella, muun muassa työt talotekniikan uudistamiseksi, etenevät viivytyksettä. Ne valmistuvat keväällä 2022, ja sen jälkeen esimerkiksi 1950-luvulla ravintolaksi valmistuneet tilat on palautettu alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa teatterikahvilaksi. Koko hanke valmistuu vuonna 2023. ”Tilaajan tavoitteena on saada aikaan laadukkaasti peruskorjattu Kansallisteatteri, joka palvelee teatterin toiminnallisia tavoitteita turvallisesti pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo rakennuttajakonsultti Juha Karttunen A-Insinööreistä. Kansallisteatterin pääjohtajallaMikaMyllyaholla on selkeä näkemys tulevaisuuden teatterista. Erkki Tuikkanen pitää työmaataan teknisesti erittäin vaativana. 7 sipti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=