Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

11 Siptisti että yksityiskohtaisia ratkaisuja tehdään vasta työmaalla”, kertoo työpäällikkö Janne Hahko KVR-urakkana hanketta toteutettavasta Jatke Oy:stä. Myös kaivannon työnaikainen ja rakennuksen valmistumisen jälkeinen kuivanapito vaativat arkoin mietittyjä ratkaisuja, koska Mannerheimintie 14:ään rakennettavan uudisrakennuksen tilat ulottuvat pohjavedenpinnan alapuolelle. Tämä tekninen haaste on ratkaistu suunnitelmissa niin, että Mannerheimintien puoleinen kaivantoseinä rakennetaan pohjaveden alapuolisilta osin vesitiiviinä suihkupaaluseinänä, muutoin kaivantoseinä on porapaaluista ja teräslevyistä rakennettu settiseinä. Lisäksi koko rakennuksen pohja salaojitetaan. Näin varmistetaan kellaritilojen säilyminen kuivana kaikissa olosuhteissa. ”Suihkupaalutuksesta on keskustan kohteissa paljon hyviä kokemuksia. Tekniikka on kehittynyt vuosikymmenien mittaan, ja suihkupaaluseinä on siinä kehityksessä uusimpia kehitysaskeleita”, Rahikainen kertoo. Signe-hankkeeseen sisältyy myös ympäristöteknisiä näkökohtia. Tontilla on muun muassa varavoimakoneen öljysäiliö, ja maaperään on vuosikymmenten mittaan saattanut päätyä haitta-aineita. Sipti Environmentin toimitusjohtaja Petra Pihlaisen mukaan kaikki tarvittavat viranomaisluvat on haettu etukäteen siltä varalta, että maaperän puhdistusta on tarpeen tehdä ennen varsinaista rakentamista. ”Tämä on tarpeen, jottei missään olosuhteissa rakennustöihin tulisi lupien puutteesta johtuvia viiveitä”, hän toteaa. ”Ympärillä on neljä vanhaa rakennusta, ja tontti Kosmoksen talon, Yrjönkadun uimahallin ja Forumin välissä on hyvin ahdas. Se on otettava huomion myös maanalaisten tilojen suunnittelussa”, pohtii projektiarkkitehti Max Hartman Arkkitehtitoimisto Sarcista. Poikkeukselliseksi hankkeen tekee kalliosuunnittelun kannalta myös se, että louhinnan vaikutuksista päähuomio kiinnittyy tärinän asemesta louhinnan äänten hallintaan. ”Koeräjäytysten perusteella haetaan parhaillaan mielekkäintä tapaa minimoida louhinnan äänten haitat jalankulkutunneissa liikkuvien kannalta”, kertoo Siptin johtava asiantuntija Teemu Rahikainen. Vaativaa tukiseinätekniikkaa Louhinnan ja työmaalogistiikan lisäksi on tarkistettava viereisten kiinteistöjen rakenteiden mahdollinen vahvistamistarve. Vahvistamistarvetta ei juuri ole, koska kaivutöitä tai mitään muutakaan ympäristön rakenteisiin kohdistuviin kuormituksiin vaikuttavia toimenpiteitä ei tarvitse tehdä. Sen sijaan purkutöiden aikana viereiset rakennukset ja läheinen jalankulku- ja muu liikenne on otettava tarkasti huomioon sekä logistisista että vaativaan logistiikkaan liittyvistä turvallisuussyistä. ”Purku- ja louhintavaihe on kaiken kaikkiaan poikkeuksellisen vaativa. Olemme tehneet paljon koelouhintoja ennakoidaksemme tekniset riskit. Ihan kaikkeen ei voi aukottomasti kuitenkaan varautua, ja siksi on varauduttava siihen,

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=