Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Urakoiden uusista toteutusmuodoista elinkaarimalli kuuluu kaikkein vaativimpiin. Pääurakoitsijan tulee laadukkaan toteutuksen lisäksi huolehtia myös kiinteistöjen ylläpidosta ja varautua mahdollisiin korjaustarpeisiin elinkaaren aikana. Ja jotta korjattavaa tulisi mahdollisimman vähän, suunnittelun on oltava osaavaa. Moni tähänastinen elinkaarihanke on liittynyt koulurakentamiseen. Sipti on päässyt hyvin mukaan näihin hankkeisiin, mistä tuoreimpana esimerkkinä on Siilinjärvellä toteutusvaiheessa oleva kahden koulurakennuksen kokonaisuus. Yläastetta käyville ja lukiolaisille valmistuu vaiheittain toteutuvassa hankkeessa vuosina 2024–2027 rakennettava Ahmon koulu. Samaan aikaan on käynnissä Siilinlahden uuden alakoulun rakentaminen. Sipti oli jo urakkatarjousvaiheessa mukana laatimassa geoteknisiä suunnitelmia YIT Suomi Oy:n kumppanina. Kun YIT Suomi voitti tarjouskilpailun, Sipti sai tehdäkseen toteutussuunnitelman. ”Kovin suuria muutoksia suunnitelmiin ei ole tulossa työmaavaiheessa – korkeintaan niitä voi tulla siinä yhteydessä, kun vanhoja koulurakennuksia puretaan”, kertoo Siptin toimitusjohtaja Marko Haatainen. Haatainen korostaa korkealaatuisen suunnittelun merkitystä. Esimerkiksi edellä mainitussa Siilinjärven kouluhankkeessa korkeat laatupisteet olivat tärkeä meriitti urakoitsijoita ja suunnittelijoita valittaessa. ”Tässä urakkamuodossa korostuu myös yhteistyötaitojen merkitys. Teemme urakoitsijan kanssa tiivistä yhteistyötä koko ajan.” Elinkaarihankkeissa tarvitaan myös pätevää geo-osaamista teksti VESA TOMPURI kuvat SIPTI Sipti Oy Kuvassa Hirvihaaran koulu (rak. 1903), johon tehtiin vesikattorakenteiden korjaussuunnittelu. 23 Siptisti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=