Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Inkeroisten Monitoimitalo etenee yhteistoiminnalla Eteläisessä Kouvolassa rakenteilla olevan Inkeroisten Monitoimitalo on edennyt pohjarakennusvaiheen loppumetreille. Kesällä 2025 valmistuvan kohteen toteutusmuoto on yhteistoiminnallinen KVR-urakka. KVR-urakoitsija SRV on tehnyt yhteistyötä Kymen Siptin kanssa jo tarjousvaiheessa, ja yhteistä tekemistä riittää runsaasti vielä toteutusvaiheessakin. teksti VESA TOMPURI kuva ARI HAIMI Kymen Sipti Juho Riisiö 14 Siptisti Inkeroisten Monitoimitalo tuo eteläisen Kouvolan peruskoulu- ja esiopetuksen, varhaiskasvatuksen sekä muut kunnalliset sivistyspalvelut saman katon alle. Noin 30 miljoonan euron rakennuskokonaisuuteen sisältyvät tilat myös kirjastolle, kansalaisopistolle ja eri liikuntamuodoille. Ennen kuin kuokka lyötiin maahan, tontilta purettiin vanha huonokuntoinen koulurakennus. Sen laajennusosa oli kuitenkin järkevää säilyttää. Tästä päätöksestä seurasi mahdollisuus luovalle geotekniselle suunnittelulle, sillä vanhan laajennusosan ja uuden monitoimitalon perustamistason korkeusero on noin kaksi metriä. ”Oli otettava huomioon mahdolliset sivusiirtymät ja vahvistettava laajennusosan ja uuden rakennuksen välisen saumakohdan maaperää. Harkinnassa oli vesilasi-injektointi, mutta sen rajoituksena on, että se sopii vain tietyntyyppiselle hiekalle. Päädyimme geopolymeeri-injektointiin, jossa tällaista rajoitusta ei ole”, Kymen Siptin toimitusjohtaja Verneri Vulkko kertoo. Taloudellisesta näkökulmasta merkittävin osaavan geosuunnittelun anti kohteessa on kuitenkin ollut se, että eri perustamistasoja vertailemalla on saatu massatalous optimoiduksi. ”Tässä asiassa Kymen Siptin panos oli todella merkittävä jo tarjousvaiheessa”, toteaa työmaapäällikkö Juho Riisiö SRV:stä. Pohjatutkimuksista työnaikaisiin katselmuksiin Kymen Sipti on ollut koko hankkeen ajan SRV:n kumppanina sekä tarjousvaiheen asiantuntijana että työmaavaiheessa hiottavien suunnitelmien ja pidettävien katselmusten tekijänä. Esimerkiksi pilarianturoiden lopulliset mitat tarkistettiin työmaalla tehtävien levykuormituskokeiden tulosten perusteella ja kallioalueen todellisen rajauksen mukaan. ”Katselmukset taas ovat paikallaan muun muassa siksi, että saadaan varmuus yhteisestä ymmärryksestä, mitä esimerkiksi jokin täyttöihin määrätty maa-aines tarkoittaa. Kun mennään geotekniikan hienouksiin, termejä ei aina ymmärretä samalla tavalla”, Vulkko toteaa.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=