Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Karhulan paloasema rakentuu ex-ampumaradan viereen Kymen Sipti on ollut alusta asti mukana Kotkan Karhulassa valmisteltavan uuden paloaseman suunnittelussa. Sote-hankkeena toteutettava palosema on suunnittelukohteena vaativa sekä geo- että ympäristöteknisesti: talo on paalutettava, ja sen paikoitusalue on puhdistettava lyijystä. Entisen Karhulan kauppalan alueelle vuosina 20242025 rakennettava uusi paloasema on alueen ensimmäisiä hankkeita, joissa tilaajana on sote-lain myötä perustetun hyvinvointialueen rakennuttajaorganisaatio. Koska rakennus sijoitetaan ”neitseelliselle” tontille, tarvitaan myös uutta kunnallistekniikkaa. Viimeistään paloaseman valmistumiseen mennessä tehtävistä kaukolämpö- ja vesihuoltoliittymien rakennuttamisesta vastaavat Kotkan Energia ja Kymen Vesi. Ne on tehtävä läheisen Tapiontien ali, mitä edeltävät pohjatutkimukset ja geotekniset suunnitelmat. ”Alueen yleisen tuntemuksen perusteella voi arvioida, että savikerros on alituspaikassa paksumpi kuin jo tutkitulla paloaseman piha-alueella. Luonnollisesti on tutkittava ensin ennen kuin tarkkaa suunnitelmaa voi tehdä”, pohtii Kymen Siptin toimitusjohtaja Verneri Vulkko. Paloaseman noin 4500 neliömetrin tontilla tarvittavat pohjatutkimukset tehtiin jo aiemmin. Niiden perusteella syntyi suunnitelma, jonka mukaisesti piha-alueella tehdään massanvaihto ja rakennuksen eli kotkalaisittain ”torpan” pohja paalutetaan. Paalutyypiksi on valittu porapaalu, koska maaperä on kivistä ja koska paalupituudet ovat pienehköt: alle metristä vajaaseen viiteen metriin. Myös pihan käyttöaikaiseen kuivatukseen on kiinnitettävä huomiota, sillä tontti sijaitsee vain noin 300 metrin päässä Suomenlahteen kuivattavasta valtaojasta. Yläveden aikaan vedenpinta voi itäisellä Suomenlahdella nousta jopa kaksi metriä. Tämä on otettu pihan korkeusaseman valinnassa huomioon, ja lisäksi paloasemarakennus rakennetaan rossipohjaisena. Lyijyt pois maaperästä Paloaseman paikoitusalue rakennetaan paloaseman vieritse kulkevan Tapiontien toiselle puolelle. Valittu tontti sijaitsee entisen ampumaradan välittömässä läheisyydessä. Tieto tästä johti ympäristögeoteknisiin tutkimuksiin, joiden tulos oli odotettu: maaperästä löytyi lyijyä, joka on poistettava. Suunnitteluryhmään mukaan tullut Sipti Environment Oy selvitti haitta-ainepitoisuudet ja laati kunnostussuunnitelman. ”Tämä kohde on hyvä esimerkki Sipti-yhtiöiden keskinäisestä yhteistyöstä, mistä meillä on jo aiempaa hyvää kokemusta”, Verneri Vulkko tiivistää. Paloaseman geoteknisessä suunnittelussa myös paikallistuntemus on valttia. Kymen Siptin organisaatio tuntee seudun geotekniset olosuhteet, mikä auttaa ennakoimaan, millaisia ratkaisuja missäkin päin on odotettavissa –pohjatutkimuksia tietenkään koskaan unohtamatta. ”Jokseenkin kaikkea paitsi stabilointia tässäkin kohteessa tarvitaan”, kuvailee rakennuttajapäällikkö Sami Kahila Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy:stä. teksti VESA TOMPURI kuva ARI HAIMI Kymen Sipti Verneri Vulkko Sami Kahila 15 Siptisti

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=