Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

Sipti Kuopio laajenee monipuolisesti teksti VESA TOMPURI kuva MARGIT LINDHOLM Sipti Oy Sipti Environment 4 Siptisti Vaikka suuri osa rakennusalasta kärsii heikosta tilauskannasta, tämä ei juurikaan näy Siptin toiminnassa. Hyvä esimerkki tästä on Sipti Oy:n ja Sipti Environment Oy:n Kuopion toimipiste, joka runsaat kaksi vuotta toimittuaan on tänä vuonna edelleen kasvattanut asiantuntijoidensa määrää. Keskeinen vahvuus myös Kuopiossa on toiminnan monipuolisuus: töitä tehdään niin rakennusliikkeiden ja teollisuusyritysten kuin myös viranomaisten ja julkisen sektorin rakennuttajien kanssa. ”Yksi selkeä kasvun avain on urakkamuotojen monipuolistuminen. Kun urakoita toteutetaan enenevässä määrin KVR-, elinkaari- ja muilla sellaisilla malleilla, joissa suunnitelmat eivät tule valmiina tilaajalta, urakoitsijat tarvitsevat usein asiantuntija- ja suunnittelupalveluja jo tarjousvaiheessa. Tämäntyyppisiä hankkeita meillä on varsin paljon, ja yleensä toimeksianto ulottuu toteutusvaiheeseen asti”, kertoo Sipti Oy:n toimitusjohtaja Marko Haatainen. Toinen keskeinen seikka hyvän tilauskannan muodostumisessa on Haataisen mukaan laaja maantieteellinen toimintasäde. Tämä selittyy paitsi toteennäytetyllä osaamisella myös hyvällä verkostoitumisella. Luotujen kumppanuuksien kautta Sipti Kuopio on päässyt tekemään geosuunnitelmia esimerkiksi sairaalahankkeeseen Turkuun, metallijätteen käsittelykenttään Mikkeliin, teollisuuskohteeseen Pietarsaareen sekä aurinkoenergiapuistoon Joroisiin ja Lohjalle.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=