Sipti-yhtiöiden asiakaslehti

5 Siptisti Hyvää tilauskantaa on edesauttanut niin Kuopiossa kuin muuallakin Siptissä eri Sipti-yhtiöiden välinen yhteistyö. Kuopiossa tämä konkretisoituu niin, että geosuunnittelutoimeksiannon yhteydessä mahdollisesti todettava maaperän pilaantuneisuus tietää usein toimeksiannon laajenemista Sipti Envin osavastuulle. Jos taas Sipti Envi on ensin mukana rakennushankkeen luvitusvaiheessa, hankkeen toteutusvaiheessa tarvitaan usein geoteknistä suunnittelua, johon Siptin organisaatiolla on kyseisen hankkeen hyvin tuntevana hyvät mahdollisuudet päästä mukaan. ”Kyllä paikallistuntemuksella sekä sanan geoteknisessä että verkoston luomiseen liittyvässä merkityksessä on iso osuus siinä, että olemme päässeet hankkeisiin hyvin mukaan”, Marko Haatainen kiteyttää. Kaksi uutta Kuopion siptiläistä Kun Marko Haatainen runsaat kaksi vuotta sitten käynnisteli Kuopion toimipistettä, hän sai varsin pian kootuksi henkilöstön, jonka osaamisrepertuaarista löytyy runsaasti sekä geoteknistä että ympäristötieteellistä osaamista. Niinpä osa Kuopiossa toimivasta Siptin henkilökunnasta työskentelee Sipti Oy:n ja osa taas Sipti Environment Oy:n palkkalistoilla. Nyt mukaan on saatu myös kunnallisteknistä ja arkkitehtisuunnitteluosaamista. Insinööri Tuomo Heikkinen aloitti Siptin Kuopion toimipisteessä kuluvan vuoden toukokuussa. Hänen aiempi kokemuksensa jätehuolto- ja katusuunnitteluprojektien parissa tuotti pian Siptille uusia, muun muassa kiertotalouteen liittyviä toimeksiantoja. Näissäkin kohteissa – muun muassa Puijon Romun rakennuttamassa metallijätteen käsittelykentässä – Sipti oli mukana jo ympäristölupavaiheessa ja pääsi jatkamaan konkreettisin suunnitelmin toteutusvaiheessa. ”Sopivan haasteellisia työtehtäviä olen saanut täällä tehdäkseni. Siinä kehittyy, mikä on minulle tärkeää. Kehittymistä edesauttaa se, että firmassa on hyvä meininki. Tämä ilmenee siinäkin, että kokeneemmilla on aina aikaa neuvoa, jos tulee kysyttävää.” Toinen tänä vuonna Kuopiossa aloittanut siptiläinen on hiljattain rakennusarkkitehdiksi valmistunut Veera Haatainen. Hän hallitsee koulutuksensa ansiosta muun muassa tietomallintamisen, joka geosuunnittelualalla on varsin uusi asia. ”Oma koulutukseni on havahduttanut itseni selkeän esitystavan merkitykseen piirustuksissa. Uskon, että tässä asiassa minulla on annettavaa, vaikka ennen kaikkea olen näin aluksi oppivana osapuolena.”

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=