RIL-Palkinto 2018 myönnettiin Amos Rexille

14.02.2019

RIL-Palkinto 2018 myönnettiin Amos Rexille


Kuva: JKMM Arkkitehdit / Mika Huisman

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n tunnustuspalkinto, RIL-Palkinto 2018 , on myönnetty Amos Rexille. Kilpailun päätuomari, entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs, Bruce Oreck, painotti valinnassaan erityisesti Amos Rexin merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen pientä ekologista jalanjälkeä. Sipti Oy vastasi Amos Rexin rakennesuunnittelusta sekä pohjarakenne- ja kalliorakennesuunnittelusta.

Vuosittaen jaettava RIL-Palkinto myönnetään rakennustyölle, -kohteelle tai -konseptille, joka edustaa parhaiten korkealuokkaista, laadukasta ja innovatiivista suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista. Palkittava työ tai hanke on edistänyt kilpailuaikana parhaiten myönteistä rakennusteknistä ja yhteiskunnallista kehitystä maassamme.

VAAKA valittiin Korsholmanpuistikon sillan suunnittelukilpailun voittajaksi

30.01.2019

VAAKA valittiin Korsholmanpuistikon sillan suunnittelukilpailun voittajaksi


VAAKA valittiin Korsholmanpuistikon sillan suunnittelukilpailun voittajaksi

Sweco, C&J, Lighting Design Collective ja Sipti Consulting -yhteistyöryhmä on voittanut Vaasan kaupungin järjestämän suunnittelukilpailun ehdotuksellaan VAAKA. Korsholmanpuistikon sillan suunnittelukilpailuun kutsuttiin kolme työryhmää. Voittotyön suunnitelleessa työryhmässä Sipti Oy:tä edustaa rakennusinsinööri Teemu Rahikainen.

Rakenteellisesti yli 50 metriä pitkän kaupunkialueella sijaitsevan ajoneuvoliikenteelle tarkoitetun ylikulkusillan suunnittelu sähköistetyn rataväylän yli oli vaativa suunnittelutehtävä. Kilpailuehdotusten arvioinnissa tärkeimpinä ominaisuuksina tarkasteltiin sillan soveltuvuutta paikkaan ja kaupunkikuvaan, sillan teknistaloudellista toteuttamiskelpoisuutta ja rakenteiden luontevaa käyttöä osana kaupunkikuvallista ilmaisua.

”Kilpailun tavoitteisiin oli perehdytty kiitettävästi. Alueen identiteetti sekä sillan ydinajatus alueiden yhdistäjänä ja ”hyppynä yli radan” oli otettu hyvin huomioon kilpailutöissä”, teknisen toimen johtaja Markku Järvelä kertoo.

Voittajatyön korkeuksia vuolevat kaaret tekevät sillasta kaupunkikuvallisen ja mieleen jäävän maamerkin. Sillan rakenteellinen ratkaisu luo raamit eri liikkumismuotojen eriyttämiselle ja rauhoittaa siltaa ympäristönä.

”Sillan estetiikka miellyttää silmää ja tekee siitä kiinnostavan. Valaistus toimii osin integroituna rakenteisiin ja osin taiteena, mikä korostaa kauniisti valittua ratkaisua. Itse silta, taide ja valaistus sulavat yhdeksi katsojan mielenkiinnon herättäväksi kokonaisuudeksi eri suunnista katsottuna.”
 

Vaasan kaupunki lähtee työstämään voittajan kanssa sillan jatkosuunnittelua. Sillan ympäristö, Korsholmanpuistikon jatke sekä kadun viereisten kortteleiden asemakaavoitus alkaa vuonna 2019, jolloin sillan tarkempi suunnittelu voitaisiin aloittaa. Sillan toteutus on mahdollinen, kun asemakaava on saanut lainvoiman.

Amos Rex on Vuoden Betonirakenne 2018

22.01.2019

Amos Rex on Vuoden Betonirakenne 2018


Rex

Amos Rex on saanut Vuoden Betonirakenne -palkinnon. Voittaneessa työssä yhdistyvät merkittävällä tavalla arkkitehti- ja rakennesuunnittelu, innovatiivinen tilasuunnittelu sekä taidokas ja laadukas rakentaminen. Sipti Oy vastasi Amos Rexin rakennesuunnittelusta.

Tuomariston perusteluissa kerrotaan, että Amos Rex on oivallinen esimerkki betonin käytöstä, jossa museokokonaisuuden muunneltavat sisätilat sekä erityisesti museon vaativat maanalaiset rakenteet että maanpäälliset kupolirakenteet korostavat rakennusmateriaalin tarjoamia mahdollisuuksia.

”Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknillisesti onnistunut, ilmeikäs ja taitavilla detaljeilla varustettu kiinnostava arkkitehtoninen kokonaisuus, joka luo osaltaan uutta vuorovaikutteista, elävää kohtaamisten ja tapahtumien julkista kaupunkitilaa ja -kulttuuria.”

Vuoden Betonirakenne on Betoniteollisuus ry:n vuosittain järjestämä kilpailu, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista.

Rex
Kuvaaja: Tuomas Uusheimo

Rex
Kuvaaja: Mika Huisman

Rex
Kuvaaja: Tuomas Uusheimo

Amos Rex ja Lasipalatsin peruskorjaus palkittiin Rakentamisen Ruusulla

19.12.2018

Amos Rex ja Lasipalatsin peruskorjaus palkittiin Rakentamisen Ruusulla


Amos Rex ja Lasipalatsin peruskorjaus palkittiin Rakentamisen Ruusulla

Amos Rex ja Lasipalatsin peruskorjaus on saanut Helsingin kaupungin Rakentamisen Ruusu -palkinnon. Vuosittain jaettavalla palkintolla Helsingin kaupunki nostaa esiin ajankohtaista ja poikkeuksellisen laadukasta rakennettuun ympäristöön liittyvää työtä. Rakentamisen Ruusut jaettiin 24. kerran.Vuoden 2018 palkinto osoitettiin 10 henkilölle, joista yksi on Sipti Oy:n Terhi Kuusela. Hän toimi Amos Rexin ja Lasipalatsin peruskorjauksen päärakennussuunnittelijana kaikkien rakenteiden osalta.Palkittavat valitsi Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto. Jaoston puheenjohtaja Silvia Modig totesi, että hankkeessa on hienosti yhdistetty uutta ja vanhaa:”Upea Lasipalatsi toimii porttina uuteen maanalaiseen tilaan, joka on tuonut myös jännittävää kaupunkitilaa Lasipalatsin sisäpihalle. Jonot museon edessä kertovat, että on onnistuttu luomaan uutta ja kiinnostavaa.”Jaoston puheenjohtaja Silvia Modig, apulaispormestari Anni Sinnemäki ja rakennusvalvontapäällikkö Kai Miller jakoivat palkinnot 18.12.2018 keskustakirjasto Oodissa.

Uusi Sipti-asiakaslehti esittelee vuoden 2018 projekteja

12.12.2018

Uusi Sipti-asiakaslehti esittelee vuoden 2018 projekteja


Sipti-asiakaslehti esittelee vuoden 2018 projekteja

Vuosi 2018 oli Sipti-yhtiöille työntäyteinen. Olemme valinneet asiakaslehden sivuille projekteja, jotka ovat ajankohtaisia ja tarjoavat lukijoille uutta tietoa sekä projekteista että rakenne-, geo- ja kallioteknisestä osaamisestamme. Kerromme mm. Galleria Esplanadi -kauppakeskuksen uudistamisesta. Hanke oli rakenneteknisesti ja logistisesti vaativa – sijaitseehan kohde yli sata vuotta vanhassa arvokorttelissa Helsingissä. Lehdestä voit lukea Turun toriparkin geoteknisistä suunnitelmista sekä mereen rakennetusta uudesta satamakentästä Kotkan Mussalossa. Esillä ovat myös kouluprojektimme Espoossa ja Porvoossa. Espoon Karhusuon uusi koulu tarkoitti ammattilaisillemme vaativaa louhimista, ja Tolkkisen kylän koulurakennushankkeessa on kiinnitetty erityistä huomiota mm. kosteudenhallintaan. 

Pääset asiakaslehden pariin täällä.

Savilahden kaukokylmälaitos

Projekti:
Savilahden kaukokylmälaitoksen kaivantojen tuentasuunnittelu, yli 6-10m syvä kaivanto pohjavedenpinnan ja viereisen vesistön vesipinnan alapuolella. Täytöt veteen ja tuentojen suunnitttelu vesialueelle ulottuvaa prosessiputkea varten.

Tilaaja:
Suomen Maastorakentajat Oy

Hovirinnan rannan rantarakenteet

Projekti:
Hovirinnan rannan rantarakenteet, n. 100m pitkän teräsponttirakenteisen rantarakenteen ja n. 80m ja 40m pitkien puupaalutettujen laituritasojen sekä taustan täyttörakenteiden rakennesuunnittelu. Tavanomainen

Tilaaja:
Kaarinan kaupunki

Tolkis nya skola Porvoo

Projekti:
Tolkis nya skola, Uudisrakennuksen rakennesuunnitelu n. 2500brm2, koulun piha-alueisen aluesuunnittelu, koulun vanhojen rakennusten purkusuunnittelu kolme rakennusta yht. n. 2000brm2, tavanomainen

Tilaaja:
Porvoon kaupunki Toimitilajohto